täytyy tunnustaa, että tuo pohja on sellainen valmis harjoittelupohja digiskräppäys for dummies pikanettikurssilta. eihän siihen muuta tarvinnut tehdä kuin värkätä tuo kuva paikoilleen ja kirjoitella tekstit. mutta jostainhan se on ihmisen tässäkin asiassa aloitettava. tuohon pylpyrään olisi voinut kirjoittaa jonkun tarinoinnin pelkän runon/lorun sijaan. mutta kaikkinensa olen itse aika tyytyväinen. tuli aika kiva. ja herkkä. nih.
asiaa (ja asianviertä) enimmäkseen leivonnasta, mutta jonkin verran myös sisustuksesta ja askartelusta, ja joskus myös jostain ihan muusta.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
ihan eka leiska
oon jo pitkään suunnitellut aloittavani skräppäämisen ja ihaillut eri blogeissa toisten töitä ja "hypistellyt" erinäisiä tarveaineita (niin verkko- kuin fyysisissäkin-) kaupoissa. korttiaskartelua oon harrastanut jo jonkin aikaa, ja sitämyöten välineitä ja juttuja olis ollut jonkinverran valmiinakin. ja niitä kuvia, koska rakastan valokuvaamista, on joka paikka pullollaan. aina se on kuitenkin jostain syystä jäänyt vaan sille ajatuksen tasolle. nyt päätin sitten viimeinkin tarttua tuumasta toimeen. ja tässä se nyt tulee, mun ihan eka leiska.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti