tiistai 26. helmikuuta 2013

Alku

jokainen asia on aloitettava jostain. ja tämä alkaa nyt näin. pitkään pohdin blogin aloittamista, ja kun riittävän moni ihminen pyysi niin tekemään, niin tehtävähän se oli. voin siis ainakin uskotella itselleni, että tätä joku ehkä joskus lukisikin. ja tässä sitä nyt ollaan. kuten profiilistanikin käy ilmi, aion kirjoitella tänne milloin mistäkin tekemisistäni.

ensimmäiseksi postaukseksi valikoitui yksi aikaisemmista tekeleistäni. mielestäni tämä sopii ajankohtaan aika mukavasti. ainakin täällä päin suomea aurinko on lämmittänyt siinä määrin viime päivinä, että lumi on alkanut (viimeinkin!) sulaa, ainakin hetkeksi. ja sitä myöten sulavat myös lumiukot. joten...

sulaneet lumiukot

idea näihin ei todellakaan ole omani. useammassakin eri blogissa näitä on näkynyt jo pitkään. en muista mistä alunperin idean sain, mutta ainakin Pionilaaksossa näitä on tehty. näitä lähti joulun alla niin työpaikalle kuin päiväkotiinkin. pääsipä osa työkaverin joulupöytään astikin.

ideahan on varsin yksinkertainen:
tavallisen piparin päälle (paista toki pipari ensin valmiiksi) laitetaan puolikas marmeladikuula. itse käytin fazerin vihreitä kuulia (ei ole maksettu mainos), maku toimi hyvin piparin kanssa. koko komeus kuorrutetaan pikeerillä ja koristellaan. koristeluun käytin sulaa tummaa suklaata, ja pursotin silmät ja napit pyöreällä 1mm tyllalla. pikeerin kovetuttua ovat valmiita nautittaviksi, makeita kuin myrkky.

2 kommenttia: